Yritykset haluavat oikeita kohtaamisia messuosastoilla

Maailman suurimman messujärjestäjän Messe Frankfurt GmbH:n Suomen edustajana Messeforum oli mukana toteuttamassa korona-ajan suurta maailmanlaajuista asiakaskyselyä. Sen perusteella 97 % yrityksistä on vakuuttunut, että fyysiset kasvokkaiset kohtaamiset tulevat säilymään olennaisena osana ammattimessuja.  Yritykset haluavat oikeita kohtaamisia messuosastoilla.

 

Kyselyssä 67 % yrityksistä kertoi haluavansa yksinomaan konkreettisia fyysisiä messuja. Vain 30 % pitää parempana fyysisten ja digitaalisten tapahtumien yhdistelmää, ns. hybridimessuja. Ainoastaan 3 % kannattaa pelkästään verkossa toteutettavia online-messuja. Kysely toteutetiin 59.000 Messe Frankfurtin asiakkaalle, joista 70 % vastasi kyselyyn, joten otos on varsin kattava. Vastaava kysely tehtiin myös vuosi sitten, ja nähtävissä on, että kuluneen koronavuoden aikana yritysten halu osallistua ammattimessuille on vain kasvanut.

 

Fyysiset messut ovat ainutlaatuinen myynnin ja markkinoinnin kanava. Yksi tapahtuma antaa mahdollisuuden tavata samalla kertaa nykyiset ja potentiaaliset asiakkaat ja sidosryhmät eri puolilta maailmaa, esitellä omat tuotteet käsin kosketeltavasti ja tutustua oman alan viimeisimpään kehitykseen. Mikään muu myynnin tai markkinoinnin kanava ei tarjoa samoja mahdollisuuksia.

 

”Keskustelumme suomalaisten asiakkaidemme kanssa osoittavat, että myös suomalaiset yritykset kaipaavat fyysistä kansainvälisille messuille osallistumista”, toteaa myös messurakentajana eri puolilla maailmaa toimivan Messeforumin toimitusjohtaja Arto Varanki.

 

Syksyn tulevia messuja

 

Messe Frankfurtin tapahtumat ovat koronapandemian jälkeen vähitellen lähdössä käyntiin. Syyskuun Automechanika-messut ovat vielä hybriditapahtuma, mutta marraskuun lopun Texcare-messut järjestetään jo kokonaan paikan päällä Frankfurtissa. Ensi vuoden puolella Messe Frankfurtin messukalenterissa ovat mm. Frankfurtissa järjestettävät Heimtextil, Neonyt, Christmasworld, Paperworld, Ambiente, Light+Building, Prolight+Sound sekä Techtextil ja Texcprocess ja lisäksi lukuisia tapahtumia eri puolilla maailmaa Aasiaa, Afrikkaa ja Amerikkaa myöten.

 

Messurakentajan roolissaan Messeforum on jo valmistautunut useisiin uusiin hankkeisiin. Messeforumin hiilineutraaleja messuosastoja tullaan toteuttamaan jo syksyn aikana – mikäli Suomessa ja maailmalla tulossa olevat messut päästään järjestämään suunnitellulla tavalla. Pääset mukanamme mille messuille tahansa. Kiinnostaisiko esimerkiksi Medica, FachPack tai  EES-Europe-messut? Olipa messusi mikä tahansa, saat hiilineutraalin messuosastosi Messeforumilta.

Hiilineutraali messuosasto Messeforumilta

 

Messuille voi osallistua turvallisesti

 

Pandemia-aikana messujärjestäjät eri puolilla maailmaa ovat ensimmäisinä olleet kehittämässä terveysturvallista osallistumista. Moni hygieniaan liittyvä asia on ollut itsestään selvyys messuilla jo ennen pandemiaa. Messujen hygieniprotokollat ovat äärimmäisen tarkkoja ja niitä on helppo noudattaa ja valvoa, toisin kuin vaikkapa festarityyppisissä tapahtumissa tai suurissa kauppakeskuksissa.

Messuille voi osallistua turvallisesti

Esimerkiksi Frankfurtin messukeskuksessa sisään pääsevät vain etukäteen kirjautuneet ihmiset koronapassin ja maskin kanssa, messuhallien koko ilma vaihtuu kymmenen minuutin välein, messuosastojen väliset käytävät ovat tavallista leveämpiä ja niiden kulkusuunnat on tarkkaan määrätty, messuosastojen tulee täyttää tietty minimikoko ja niissä tulee noudattaa sallittuja turvavälejä, ja messukeskuksen tiloja luonnollisesti desinfioidaan jatkuvasti. Tässä vain osa Messe Frankfurtin kattavasta hygieniaprotokollasta. Festarityyppinen kylki kyljessä ilman maskia seisominen ei yksinkertaisesti ole messuilla mahdollista.

 

Messurakentajasi Messeforum on valmiina

 

Koronakriisi on aiheuttanut maailmanlaajuisesti satojen miljardien eurojen menetykset messutoimijoille ja messuja myynnissään ja markkinoinnissaan hyödyntäville yrityksille. Me Messeforumissa toivommekin, että päättäjät Suomessa ja eri puolilla maailmaa ymmärtäisivät messujen suuren merkityksen sekä yrityksille että kokonaisille kansantalouksille, ja luottaisivat messujärjestäjien kykyyn varmistaa osallistujien turvallisuus ja terveys.

 

Messubisnes on saatava käyntiin! Me Messeforumissa olemme valmiita toteuttamaan asiakkaidemme messuosastot ja auttamaan asiakkaitamme heidän messuprojekteissaan heti, kun messuja järjestetään. Ota yhteyttä!

 

Ryhdy edelläkävijäksi Messeforumin hiilineutraalilla messuosastolla

Messeforum tarjoaa asiakkailleen ainutlaatuisen mahdollisuuden osallistua kansainvälisille ammattimessuille täysin hiilineutraalilla messuosastolla. Asiakas saa hiilineutraalin messuosaston Messeforumilta automaattisesti  – ensimmäisenä Suomessa!

”Olemme pitkään kantaneet suurta huolta ilmastonmuutoksesta, luonnonvarojen riittävyydestä ja maapallomme tilasta, ja haluamme auttaa ilmastonmuutoksen ehkäisemisessä. Yksin emme voi pelastaa koko maailmaa, mutta haluamme tehdä osamme ja yrittää parhaamme”, sanoo Messeforumin toimitusjohtaja Arto Varanki.

”Messujen luonteen vuoksi messurakentaminen kohtaa väistämättä ekologisia haasteita, kun osastoja joudutaan rakentamaan ja taas purkamaan muutaman päivän päästä. Siksi pyrimme parantamaan toimintaamme jatkuvasti etsimällä uusia keinoja päästöjen vähentämiseen ja kiertotalouden edistämiseen. Materiaalivalinnoilla ja kiertotalouden keinoin pystytään hiilineutraaliuden tavoittelussa  pääsemään jo pitkälle, mutta se ei yksin riitä. Lisäksi tarvitaan päästöjen luotettavaa ja tehokasta kompensointia. Jatkossa tulemme ottamaan hiilineutraalin messuosaston uudeksi normaaliksi messurakentamisen liiketoiminnassamme”, Varanki toteaa.

Hiilineutraali messuosasto tulee olemaan automaattinen lisäarvo Messeforumin messurakentamisen asiakkaille. 

Miten messuosastojen hiilineutraalius toteutetaan?

Messeforumin messuosastojen hiilineutraalius toteutetaan järjestelmällisesti kiertotalouden ja päästökompensoinnin kautta.

Messeforum tekee yhteistyötä vastuullisen ja hiilineutraalin liiketoiminnan edistämiseen ja hiilijalanjälkilaskentaan erikoistuneen asiantuntijayrityksen Clonet Oy:n kanssa. Yhdessä Clonetin asiantuntijan Sari Siitosen kanssa laadittiin ensin Messeforumin ilmastostrategia, ja sen jälkeen on työstetty hiilineutraalin messuosaston toteuttamista. Clonetin OpenCO2.net-hiilijalanjälkialusta ja sen kattava päästötietokanta ovat toimineet päästölaskennan työkaluina.

”Olemme kartoittaneet ja laskeneet Messeforumin kanssa tarkasti kaikki eri puolilla maailmaa tehtäviin messuprojekteihin liittyvät päästöt messurakentamisen materiaaleista ja kuljetuksista aina messuosastojen sähkönkulutukseen ja Messeforumin ja heidän alihankkijoidensa matkoihin ja majoituksiin saakka. Olemme kartoittaneet Messeforumin omat mahdollisuudet vähentää messuosastojen ilmastokuormaa tehostamalla materiaalien käyttöä ja hyödyntämällä uusiutuvia energialähteitä. Lisäksi olemme hakeneet luotettavia vaihtoehtoja sellaisten päästöjen kompensointiin, joita ei vielä tällä hetkellä ole omin toimin mahdollista vähentää”, kertoo Siitonen.

Clonet Oy:n toimitusjohtaja Sari Siitonen on kokenut asiantuntija, joka on koko työuransa ollut tekemisissä päästöjen vähentämisen ja kestävän kehityksen kanssa. 

Messeforum tulee kaikissa messurakentamisen projekteissaan tehostamaan materiaalien käyttöä ja kierrätystä ja hyödyntämään uusiutuvia energialähteita. Koska päästölaskennat on tehty erittäin yksityiskohtaisesti, ne päästöt, joita ei voida muutoin omin toimin vähentää, osataan kompensoida tehokkaasti. Viimeisimmäksi Messeforum on kartoittanut Clonetin kanssa sopivia kompensointikohteita.

Milloin asiakkaat saavat hiilineutraalin messuosaston?

Hiilineutraali messuosasto on Messeforumin normaali toimintatapa heti, kun messut maailmalla taas jatkuvat. Messutilanteen palautuessa normaaliksi tulemme myös tekemään pilottihankkeen, jonka kokemuksista kerromme erikseen.

Nyt kukaan ei tiedä tarkalleen, miten kauan Covid-pandemian vaikutus yhteiskunnassa kestää. Me Messeforumissa olemme kuitenkin varmoja, että kasvokkaisten kohtaamisten tarve vientikaupassa ei tule katoamaan, ja että ammattimessut jatkuvat maailmalla heti, kun se pandemian kannalta on mahdollista. Messujärjestäjät eri puolilla maailmaa ovat erinomaisin turvallisuus- ja hygeniajärjestelyin jo nyt valmiudessa messujen järjestämiseen. Kun se hetki koittaa, että messuja taas järjestetään, tuomme asiakkaillemme uutena normaalina hiilineutraalin messuosaston.

Mitä hiilineutraali messuosasto edellyttää asiakkaalta?

Asiakkaan ei tarvitse tehdä muuta kuin tilata messuosastonsa Messeforumilta. Hiilineutraali messuosasto on osa kokonaispalveluamme, jonka kaikkinaisena tavoitteena on tehdä asiakkaidemme messuosallistumisesta mahdollisimman helppoa, tehokasta ja tuloksellista.

Haluamme olla edelläkävijä tässä tärkeässä asiassa, joten asiakas saa hiilineutraalin messuosaston Messeforumilta automaattisesti.

”Olemme ylpeitä siitä, että voimme ensimmäisenä Suomessa tarjota yrityksille näin ainutlaatuisen palvelun. Uskomme, että ilmastomyönteisyys tulee jo lähitulevaisuudessa olemaan tärkeä kilpailuetu suomalaisten yritysten kilpaillessa kaupoista maailmalla. Me Messeforumissa olemme iloisia, että voimme messuosallistumisten osalta olla auttamassa suomalaisia yrityksiä tämän kilpailuedun saavuttamisessa”. sanoo Arto Varanki.

Messeforumin toimitusjohtaja Arto Varanki uskoo, että ilmastomyönteisyys tulee olemaan yrityselämässä vuosi vuodelta yhä suurempi kilpailuetu. 

Ole sinä edelläkävijä kanssamme ja ota kilpailuetu haltuusi Messeforumin hiilineutraalin messuosaston avulla!

Saat meiltä myös todistuksen messuosastosi hiilineutraaliudesta ja voit hyödyntää sitä edelleen omassa brändityössäsi.

Ota Messeforumiin yhteyttä jo tänään. Kerromme mielellämme lisää hiilineutraalista messuosastosta ja tavastamme toimia.

Voit lukea meistä ja hiilineutraalista messuosastostamme myös Kauppalehdessä 8.10.2020 ilmestyneestä artikkelista.

Tästä voit ladata artikkelin pdf-muodossa. 

Messeforumin hiilineutraalit messuosastot viestittävät ilmastomyönteisyyttä  Messeforumin hiilineutraalit messuosastot viestittävät ilmastomyönteisyyttä

Messeforumin hiilineutraali messuosasto on syntynyt halusta suojella upeaa yhteistä luontoamme ja auttaa yrityksiä vähentämään messuosallistumisiin liittyvää päästökuormaansa.