Lue, mitä asiakkaamme kertovat Messeforumista

Tutustu asiakasreferensseihimme! Palvelulupauksemme mukaisesti olemme läsnä ja varmistamme, että asiakkaamme voivat osallistua messuille vaivatta ja turvallisin mielin. Messuosaston toteuttamisen lisäksi asiakkaamme saa meistä rinnalla kulkevan kumppanin, joka varmistaa projektin huolettomuuden ja helppouden. Työssämme tähtäämme aina tyytyväisiin asiakkaisiin, onnistuneisiin messuprojekteihin sekä positiivisiin kokemuksiin.

Lojer

Kaikkein tärkeintä messuprojekteissa on laatu, sen tulee olla sellaista, kuin on sovittu. Projekteissa on lukuisia lankoja, joiden pitää pysyä käsissä, joten myös sujuva yhteistyö yhteyshenkilön kanssa on tärkeää. Messeforumin kanssa toiminta on nopeaa, mutkatonta ja ihmisläheistä. Voin luottaa siihen, että asiat menevät eteenpäin niin kuin olemme sopineet.

Martin Härmälä, liiketoimintajohtaja, Lojer Oy

Manner

On hienoa, että Messeforum auttaa muutenkin kuin vain messurakentamisessa, esim. messukuljetusten järjestämisessä, jotta omaa aikaa ei kulu rahtitarjousten pyytämiseen. Messujen päätyttyä Messeforum myös pakkaa ja lähettää tavaramme takaisin Suomeen. Myös osaston hiilineutraalius on hyvä asia. Toimimme ISO 14001-standardin mukaisesti, ja hiilineutraali messuosasto täydentää tätä toimitatapaa.

Kim Lönegren, markkinointipäällikkö, Mannerin Konepaja

ELIQUO WATER GROUP

Messeforum suunnitteli ja rakensi messuosastomme IFAT 2022 -messuille Müncheniin. Arvostamme suuresti heidän asiantuntemustaan ja erityisesti heidän hyvää asiakaspalveluaan messujen rakennus- ja purkuvaiheessa. He ratkaisivat onnistuneesti kaikki haasteemme. 

Yhtenä johtavista vesi- ja jätevesialan laitosrakentajista ja kuntien ratkaisutoimittajista olemme erittäin sitoutuneita luonnon ja ympäristömme suojeluun. Hiilineutraali messuosasto olikin toinen tärkeä syy sille, että valitsimme Messeforumin messurakentajaksemme.

Nina Reppich, Senior Marketing & Communications Manager,
ELIQUO WATER GROUP GmbH

Suomen Visor

Messeforum toteutti meille toiveidemme mukaisen osaston Nürnbergin Fensterbau-messuille. Yhteistyö oli erittäin sujuvaa ja meille vaivatonta aina messukonseptin suunnittelusta osaston rakennukseen ja purkuun. Voin lämpimästi suositella Messeforumia kumppaniksi messuprojektien toteutukseen!

Aino Karjalainen, Brand Manager,
Suomen Visor Oy

Swiss Textile Machinery Swissmem

Teimme Messeforumin kanssa miellyttävän projektin Frankfurtin Techtextilissä. Yhteispaviljonkiin osallistui yhdeksän jäsenyritystämme erilaisine ideoineen siitä, miten he haluavat esitellä itsensä. Niinpä osaston suunnittelu oli haastavaa, mutta Messeforum selviytyi erittäin hyvin ja jäsentemme toiveet saatiin hyvin mukaan.

Yhteistyö ennen messuja osaston suunnittelussa ja paikan päällä messuilla oli sujuvaa, ja koko messurakentaminen sujui sutjakkaasti. Eräs näytteilleasettajistamme jopa totesi, että koskaan hän ei ole tullut puolta päivää aikaisemmin messuille niin, että kaikki on jo valmista. Myös itse messujen aikana Messeforum piti meistä huolta ja kävi useasti varmistamassa, että kaikki sujuu hyvin. Voimme todellakin suositella Messeforumia. Olemme erittäin tyytyväisiä yhteistyöhömme.

Cornelia Buchwalder, Secretary General, Swiss Textile Machinery Swissmem

Happy Sinks

Messeforumille HAPPY SINKsiltä arvosana 5/5 Ambiente-messujen osaston toteutuksesta. Suunnitelmia oli noudatettu 100-prosenttisesti, työn jälki oli erinomaista, osasto sai kävijöiltä kiitosta ja oli täysin valmiina odottamassa, kun saavuimme paikalle.

Anssi Hurme, Happy Sinks Oy

Atria Suomi

Jokainen markkinointipäällikkö tuntee stressin, joka liittyy messujärjestelyihin. Meidän kautta aikojen esimmäinen messuosastomme SIALissa oli mitä stressivapain projekti, kiitokset Messeforumille ja erityisesti projektia vetäneelle Stefanille.

Hanna Holtinkoski, Marketing Manager, Atria Suomi Oy

Ampner

Messeforum toteutti messuosastomme Intersolar 2021 -messuilla Saksassa. Yhteistyö oli erinomaista koko projektin ajan ja koimme, että tarpeemme otettiin hienosti huomioon.
Lisäpisteitä tulee osaston hiilineutraaliudesta, joka tukee loistavasti Ampnerin arvoja uusiutuvan energian puolestapuhujana.

Tiina Turpeinen, Marketing Director,
Ampner Oy

Tapojärvi Oy

Olen erittäin tyytyväinen yhteistyöhön Messeforumin kanssa. Aivan ensi kontaktista lähtien Messeforum toimitusjohtajaa myöten otti asiamme omakseen. Heti tuli luottavainen olo meille uutta messurakentajaa kohtaan.

Messuprojekteissamme kaikki on sujunut nopeasti ja laadukkaasti ja lopputuloksena on ollut tyylikäs messuosasto, jossa on ollut ilo ottaa asiakkaita vastaan. Yhteyshenkilömme Sarin kanssa on ollut miellyttävää ja mutkatonta asioida. Erityisesti arvostan sitä, että itse ei ole tarvinnut paneutua teknisiin yksityiskohtiin kuten vaikkapa sähköjen ja siivouksen tilaamiseen, vaan Sari on hoitanut kaiken.

Pisteenä iin päällä on Messeforumin messuosastojen hiilineutraalius. Se tukee mainiosti meidän ympäristöarvojamme ja rooliamme mm. teollisuuden kiertotalouden ratkaisujen toimittajana.

Pia Ruokamo,
HR Coordinator, Tapojärvi Oy

Food from Finland

Suomalainen elintarviketeollisuus tähtää kasvihuonekaasu-päästöjen vähentämiseen 75%:lla vuoteen 2035 mennessä. Myös Food from Finland -ohjelma on sitoutunut kestävän kehityksen edellyttämiin toimenpiteisiin. Pitkäaikaisen kumppanimme Messeforumin hiilineutraali messuosasto on konkreettinen osoitus ilmaston eteen tehdystä työstä, ja auttaa meitä vähentämään merkittävästi messuosallistumisiin liittyvää hiilijalanjälkeämme.

Esa Wrang,
Head of Industry, Food from Finland, Business Finland

Nedstar B.V.

Messeforum toteutti hiilineutraalin messuosastomme Biofach/Vivaness-messuille ja olimme erittäin tyytyväisiä yhteistyöhön. Ensikertalaisena tarvitsimme osallistumiseemme jonkin verran apua, evätkä muut messurakentajat valitettavasti pystyneet antamaan meille oikeaa opastusta. Messeforumin Arto näki erityistä vaivaa ja tarjosi hienon messusuunnittelun. Myös messujen aikana Messeforum toimi erittäin palvelualttiisti ja kannustavasti.

Nedstar yrittää aina valita kestävät ratkaisut kun vain mahdollista. Kun löysimme Messeforumin ja hiilineutraalin messusosaston, se vaikutti heti meille juuri oikealta vaihtoehdolta. Kun siihen lisätään pienen osastomme upea suunnittelu ja saamamme hieno palvelu, voin ehdottomasti suositella tätä yritystä.

Rémon Bloemberg, Marketing Manager, Nedstar B.V.

Pro Kala ry

Olemme tehneet Messeforumin kanssa yhteistyössä useita messuja ja olemme olleet niin suunnitteluun kuin toteutukseenkin erittäin tyytyväisiä. Olemme aina voineet luottaa siihen, että asiat on hoidettu niin kuin on sovittu.

Meitä ja yhteisosastolle osallistuvia yrityksiä on kuultu, toiveemme ja tarpeemme huomioitu, ja tarvittaessa palautettu maan pinnalle. Tuotteemme, kala, vaatii kylmäkuljetuksia ja -säilytystä. Myös nämä on hoidettu Messeforumin ammattilaisten ja yhteistyöverkostojen kautta joustavasti ja tehokkaasti. Yhteistyö on aina ollut helppoa, joustavaa ja luotettavaa.

Katriina Partanen, Toiminnanjohtaja, Pro Kala ry

Aloja Starkelsen

Messeforum on tehnyt erinomaista työtä joka kerta messuosastomme rakentamisessa. Luonnehtisin Messeforumia luotettavaksi ja varmaksi kumppaniksi, joka hoitaa työnsä hyvin. He huolehtivat messuosastomme toteuttamisesta aina aikataulussa ja korkealla ammattitaidolla. Suosittelen mielelläni Messeforumia messurakentajaksi ja muihin messuosastoon liittyvien palveluiden tarjoajaksi.

Renars Storhs, Customer Service Manager,
Aloja Starkelsen

Bitcomp Oy

Näin ensikertalaisena itselle isomman messupisteen rakentaminen tiukalla aikataululla sujui mielestäni todella näppärästi ja joustavasti Messeforumin kanssa! Uskon, että jokainen Messeforumin tapainen toimija pystyy toimittamaan ja pitämään aikatauluista huolta, mutta se, mitä pitäisin todellisena lisäarvona, on opettavainen yhteistyö. Messeforumin Sarin kanssa syntyi hyviä puheluita ja eri ideoiden pallotteluja. Sari ymmärsi tilanteemme ja pysyi mukana jokaisessa vaiheessa. Sari sai myös ajattelemaan yksittäistä pulmaa ”out of the box” -tyyppisesti, kokonaisuutta ajatellen. Tästä pidin erityisesti, paljon tuli opittua.

Konsta Kinnunen, Markkinointikoordinaattori,
Bitcomp Oy

MTK

Suomen pääkumppanuus maailman suurimmilla ruokamessuilla Berliinin Grüne Wochessa oli vaativa hanke kokonsa ja mukana olevien toimijoiden suuren määrän vuoksi. Messeforumin aiemmat näytöt, hyvä yhteistyökyky ja perusteellinen palveluasenne antoivat hyvän lähtökohdan Suomen messuhallin rakentamiselle. Tiukasta aikataulusta huolimatta Messeforum toteutti Suomi-hallin erittäin ammattitaitoisesti ja piti kokonaisuuden hyvin hallinnassa. Kaikki osallistujat olivat tyytyväisiä toimivaan lopputulokseen.

Klaus Hartikainen,
viestintäjohtaja, MTK

Woods TES Sweden AB

Messeforum toteutti osastomme Frankfurtin ISH-messuille. Olemme erittäin tyytyväisiä Messeforumin työhön: he suunnittelivat ja rakensivat upean osaston ja lisäksi he auttoivat meitä messuosallistumisen kaikissa vaiheissa. Olemme oppineet tuntemaan Messeforumin luotettavana messukumppanina, jonka kanssa on helppo työskennellä.

Cecilia Krabbe Erixon, Woods TES Sweden AB

Messuelämää-Blogi

Katso kaikki kirjoitukset

Hiilineutraali messuosasto konkretisoitui Messeforumin ja OpenCO2netin kumppanuudesta

Messeforum laski koko toimintansa hiilijalanjäljen

Better Stands -palkinto Messeforumille ja Food from Finlandille

Ota yhteyttä

    Ota yhteyttä